Minä onnistuin eilen tekemään itselleni sopivat, mukavat ja istuvat vaatteet! Olen niin tyytyväinen, ettei silloin aamulla hajonnut saumurikaan paljoa korpea. (Etenkin kun vaihdokki on jo laatikossa vieressä... Esittelen tulokkaan paremmin vähän myöhemmin.) Saumurista hajosi kohta, jota en olisi osannut odottaa, mutta joka kuitenkin rampautti koneen pahan kerran. Neulaa pitelevän ruuvin kolosesta meni jengat. Juu, mites ompelet kun neula ei pysy paikallaan! Ärh. Mutta nyt ne onnistuneet vaatteet. Tein topin/T-paidan ja hameen uusimman (5/09) SK:n kaavoilla. Toppi tuli tummansinisestä viskoositrikoosta, koska ajatuksena oli, että yläkropalle tummempaa ja pelkistetympää ja alakropalle sitten enemmän "nähtävää". Kangasta leikatessa alkoi kuitenkin jo soimaan päässä "In the Navy" ja silmissä välkkyi Village People. Piti siksi keksiä paitaankin jotain piristystä. Ja mikäs nokkelampaa kuin kokeilla uutta menetelmää ilman asiaankuuluvia välineitä ja vielä siihen juhlavaatteeseen... Tässä vaiheessa jännitti!
Hame oli onneksi helppotekoinen. Kangas on elastaanilla maustettua puuvillaa. Siihen kuuluu vyönauha rusetille solmittavaksi, mutta kun paita on sen verran pidempi, että yltäisi rusetin päälle pönköttämään niin sitaisin sen tuohon paidan päälle. Kai tuossa kehtaa kolmekymppinen täti-ihminen ylioppilasjuhliin mennä? Ensin kuva itseotettuna peilin kautta (esikoisen ottamat kuvat eivät läpäisseet sensuuria) ja sitten Kerttu helmat tuulessa hulmuten. (Älkää katsoko rojuja taustoilla...)
Ja sitten vielä kuva topin yksityiskohdasta.
Siinä ei ole nyppyjä, lankojen päättelyt vain näkyvät kökösti tuossa kuvassa. Ruusun ääriviivat on hamekankaasta apinoitu.
Kommentit