Virkkuukoukku suihkii iltaisin maailman nopeimpia ihmetellessä. Valmiiksi on silti tullut vain vaate, joka valmistui ensimmäisen kerran jo viime syksynä. Chrysanthemum Tea Shawliin tuli silloin joku kumma virhe, eikä keskikohta asettunut vaan pullotti. Kuvion terälehtiäkin oli puolet vähemmän kuin olisi pitänyt. Hampaita kiristellen olen miettinyt mitä tekisin, purkaisinko vai antaisinko olla. Päivänä eräänä heitin huivin Kertun päälle ja kas, siitä se ajatus sitten lähti.
Alusta loppuunpäin purkaminen ei ole virkatussa kapineessa mitenkään joutuisaa, mutta niin silti tein. purin huivin pullottavan keskustan ja sain aikaan tuommoisen. Jospa sitä tulisi käytettyä. Kertulla on muuten yllänsä ennen blogia valmistuneet toppi ja hame.
Isompikin projekti on työn alla.
Savusauna.
Kommentit