...mutta kangasmäärä ei näytä merkittävästi vähenevän.
Viimeinen osa college-tuhoajaisia (yhteensä 3m+ resorit) oli housut tulevalle ekaluokkalaiselle. Peruscollarit, joissa valehalkio ja taskut. Mutta ne taskut... Leikkasin kaikkien näistä kankaista tulleiden vaatteiden osat samalla kertaa, enkä tullut yhtään ajatelleeksi, ettei taskuihin tullut leikatuksi sisempää taskupussia. Ompelua aloitellessa hoksasin, ettei homma toimi, mutta toisaalta jos tekisin kaikki taskuosat collegesta tulisi taskusta paksu ja pullottava. Joten tasku laihikselle, ompelin taskunsuuhun, siis etulahjekappaleeseen framilonia estämään venähtämistä ja tikkasin kaksoisneulalla ulomman taskupussin reunoistaan suoraan etulahkeeseen. Ei pullota ja toivottavasti ei pahasti venykään.
Ennen mummulareissua käytiin uimahallissa piiiitkästä aikaa. Esikoinen on vesipeto ja aiemminen (siis ennnen junioria) kuljettiin uimahallissa kerran viikossa. Tämä uimareissu oli pienen ensimmäinen ja sitä varten tarvittiin uikkarit. Kotiäiti venyttää penniä, joten uimavaippa syntyi omin käsin. En ole edes kestovaippoja koskaan ommellut, mutta netin vinkkien, varastoista kaivettujen PUL-Br:n ja elastaanitrikoon symbioosina syntyi käyttökelpoinen uima-asu vauvalle.
Vaaleanvihreä on PUL-kangasta, kangaspuoli sisällepäin ja "ulkoverhouksena" ylioppilasjuhlapidan kankaasta jäänyttä trikoota. Tarranauhat, kummarit ja kokeellista ompelua. Kaava itse sävelletty.
Sitten äitini hame. Salsamallia, kaava muokattu SK 6/7-09. Kangas tuli asiakkaalta itseltään ja on ohutta, vähän kreppipintaista ja ilmeisesti viskoosia(?). Lehden ohje oli vetoketjullinen ja kaarrokkeellinen, mutta äidin pyynnöstä ompelin kuminauhavyötärön.
Äiti halusi myös vähän pidemmän t-paidan ja sellaisen tein Ottobren ostokaavalla. Kangasta jäi sopivasti yli pienen pojan paitaan.
Vielä Viuhti- neiti mahaa pesemässä... Murhaava katse.
Kommentit