Valitusta: Olen onnistunut kärsimään aurallisesta, mutta päänsäryttömästä, migreenistä viitenä päivänä viimeisistä kuudesta. Rampauttavaa, kun menettää näkökykynsä. Kuitenkin pitäisi kyetä hoitamaan normaali arki ja vähän enemmänkin, kun käynnisteillä on useampikin rakennusprojti, joissa minulla on sormeni sopassa. Tietokoneella on mahdotonta työskennellä ja ompelukin on vähintään vaikeaa. Migreeni vie ajoittain myös tunnon oikean käden sormista (vai liekö turvotuksella osuutta asiaan), joten virkkaus ja neulominenkin ovat pois laskuista. ARGH!

Saimme silti esikoisen kanssa touhuttua äitienpäivälahjan. Teimme neljä puuvillakankaista tablettia, joihin painoimme kieloja. Kuvio on itsepiirtämäni. Painoimme ensin lehdet ja varret ja sitten teimme irrallisilla kukkasabluunoilla valkoisia kieloja sinne tänne. Kaikki kuvat ovat siis hieman erinäköisiä, joissakin taitaa olla eri määrät kukkiakin.

Nyt varovaisesti siivoilemaan lahjannoutajavieraita varten (suoritamme peräkärryntäydeltä vaihtoja, meille kotiutuu mm. Brion TuplaPonyt ja vauvan amme, kun taas kärry lähtee kotimatkalle lastinaan sänkyjä nuoren parin ensimmäiseen kotiin) ja haaveilemaan leipomisesta...