Aloin eilen flunssasta huolimatta värkkäämään peittoa vaunuihin. Mittanauha oli hukassa kuten tavallista, mutta löytyi sitten käsityölehtien ja vuoroaan odottavien projektien alta, kuka lie sinne sen ujuttanut... :) Punnersin itseni ja kankaat olohuoneen lattialle ja aloin leikkelemään. Toinen kissoista ilmaantui seuraksi ja alkoi leikkiä sohvalta roikkuvalla mittanauhalla. Yhtäkkiä elikko nappasi nauhan hampaisiinsa ja ampaisi makuuhuoneeseen sängyn alle saalis perässä viuhuen. Huoh, siellä on ja pysyy, minä en sinne taivu, enkä varsinkaan mahdu ryömimään... Manasin itsekseni, onhan minulla toinenkin mittanauha, mutta se on vielä enemmän hukassa, sitä ei ole näkynyt kuukausiin. No, onneksi työt sai tehtyä ilman nauhaakin.

Iltapäivällä poika tuli koulusta ja halusi alkaa ompelemaan pehmokissaa, omaa projektiaan:) Laitoin koneeseen oikeanväriset langat ja poika seisoi vieressä -se kauemmin kadoksissa ollut mittanauha kädessään! "Mistä tuo löytyi??!" "En minä tiedä". Niin, ei siihen selkoa tullut, jostain se vain yhtäkkiä oli käteen osunut. No löytyi kuitenkin.

Ehkä meillä asuu kotitonttu, itseni lisäksi.

Naapuritkin ovat syksyn myötä taas aktivoituneet, ne nelijalkaiset naapurit siis. Pelto on täynnä sorkanjälkiä. Kokoeroista päätellen siellä oli tepastellut ainakin kolme eri hirveä, äiti, lapsi ja mahdollisesti isompi uros. Melkein joka päivä on nähty ainakin yksi. Siippa oli maanantaina nähnyt aamulla neljä. Yksi oli rynnännyt karkuun meidän takapihalta siipan avatessa oven ja kolme muuta oli poukkoillut tiellä parin kilometrin päässä. Luonto lähellä, juu.