Synttärit ovat hiipineet kimppuun ihan huomaamatta, ne ovat jo huomenna. Olen kyllä ajatellut itseäni kolmekymppisenä jo tovin aikaa, joten uusi kymmenluku ei järkytä. Siippa kutsui naapurin kahville, meidän yhteensä 70v juhlille... :) Pitäisi siis leipoa. Poika teki eilen täytekakkupohjan, mutta siitä kärähti pinta, koska uunin mittari ei heti hiilien vetämisen jälkeen näyttänyt täyttä totuutta. Pitää tehdä tänään uusi pohja ja yhdistää käyttökelpoiset osat eilisestä siihen. Mm, ja mustikkapiirakkaa pitää myös tehdä, nam.

Karvavauvakin nukkui ensimmäisen täyden yön, eikä äiskän tarvinnut herätä lohduttelemaan vauvaa kesken unien. :) (Kyllä sitä virtaa sitten riittikin heti aamusta, koiralla nimittäin.) Yhtään lammikkoakaan ei yöllä ollut ilmestynyt. Eilen olin juuri kiskomassa takkia päälleni viedäkseni hätäisesti vinkuvan Pupen lirille, kun "sisäinen paine" kävi ylivoimaiseksi. Koiruus lorotti suoraan takaoven kurasyöpön lattiakaivoon :) Joko koira oli suunnattoman nokkela (onhan kissoillakin sisävessa...) tai sitten sillä kävi tuuri. Valitettavasti jälkimmäinen taitaa olla todennäköisempää :)

Tuohon haarukkakuiviin kului muuten paljon vähemmän lankaa kuin ohjeeseen oli merkitty. Menekiksi oli taidettu laittaa 300g ja minulla jäi lähes täydet 2 kerää (a'50g) yli. Hapsuihin meni yllättävän paljon lankaa, melkein kerällinen. Lankanahan tuossa on Novitan Bambu. Minulla on muutama kerä mustaa Bambua odottelemassa neulomisinnon nousua. Ehkä nuo ylijääneet vihreät saa ympättyä siihen. Tosin jos teen Adelheidin Romanssi-paidan, niinkuin alunperin ajattelin, niin siitä tulee ehdottomasti yksivärinen. Siihen en kuitenkaan ala, ennen kuin näen minkä kokoinen minä oikeasti olen :)