Juu, voin edelleen paksusti. Alkaa tuntua, että yliajalle mennään, taas. Plaah.

 

Eilen Puppe naposteli välipalaksi pätkän pojan väriliitua. Niissähän sanotaan, että "vaarattomia lapsille", tai miten se meneekään, myrkyttömiä kuitenkin. Puppe ei ollut samaa mieltä. Ensin koirapolo ryntäili ympäri taloa yrittäen raapia itseään, sitten alkoivat silmät turvota ja koira meni ihan voimattomaksi. Seuraavaksi oli vuorossa oksentaminen. Meidän piti pojan kanssa hakea pottuja anoppilan kellarista ja kun Puppe oli niin surkeana, se tuli mukaan. Ja oksensi autoon. (Koiran, ei laiskuuden, takia puolen kilometrin matkalle lähdettiin autolla…) Mikäpä siinä jos olisi yrjönnyt lattialle, matolle, mutta tokihan se satsi, ja runsas vielä, tuli vaikeimpaan mahdolliseen paikkaan, eli etupenkin ja käsijarrun väliseen koloon. Poika piteli koiraa ja oksensi sitten hänkin… Onneksi ehdin pysäyttää niin, että poika ehti ulos autosta.

 

Kotona koira joi kovasti vettä, mutta eihän se sisällä pysynyt. Lattia tuntui lainehtivan ja poika hädissään säntäillessään käveli yhteen lammikkoon ja levitti oksennusta entisestään. Lopulta koira vetäytyi nukkumaan ja poika katsomaan Olipa kerran ihmistä ja minä pääsin pesemään lattiat ja auton. Rentouttava iltapäivä kaiken kaikkiaan. J Onneksi koira tokeni ja oli uniensa jälkeen kunnossa, silmät vain hieman turpeina.

 

"Kukaan ei kyllä löydä minua nyt" :)